Näin se aika menee osa 1

Mulla oli viime vuonna niin paljon muuta elämää ja shittiä, että jäi kirjoittelu vähän vähälle.
Pidän kuitenkin pienen tarkennuksen viime vuoden syksyn tapahtumista näin pähkinäkuoressa. Aloittelen kertomaan monissa erissä.

Syyskuussa siis aloitin koulun kaksvuotisessa merkonokoulutuksessa. Tarkoitus oli tulla laskentamerkonomiksi, mutta suuren määrän hylättyjen vuoksi muutin suuntautumistani markkinointiin ja asiakaspalveluun. Musta tulee siis ns. kaupallisen alan osaaja eikä toimistoalan osaaja. :) Mä oon nähnyt asiasta itselleni vain hyvää, sillä mä en ole mikään hyvä puhumaan. Olen toisinaan ujo ja menen lukkoon. Tämän uudistuksen avulla toivon siis, että opin hallistemaan esintymistaitojani.

Jatko-opintoina olen ajatellut joko tradenomi-linjaa AMK tai yliopisto-opintoja Sosiologian tiedekunnassa. En kiellä itseltäni myöskään opiskelujaa ulkomailla. Tulevaisuus siis näyttää, että mitä se tuo tullessaan. Lukiota tuskin jatkan loppuun ellen sitten innostu opiskelemaan vanhjoen päivillä.

Muutettuani Seinäjoelle en unohtanut käydä välillä moikkamassa kavereitani ja perhettäni. Naantalissa en pahemmin viihtynyt, mutta Turkuun tullessa tunsin itseni enemmänkin turistiksi kuin entiseksi asukkaaksi. Kotiutuminen Seinäjoelle sujui siis kiitettävästi.


"Syysloma Night club Fortessa. Päivä ennen kotiipalua."

Mä kävin myös läpi suuren muutoksen ihmissuhteissa. Sain huomata, että on hankalaa olla naisten kaveri joka hetki, jos kyse on miehistä. Saa siis pitää turpaansa kiinni ja tunteet kurissa, jotta naispuoliset kaverit eivät huomaisi lämpimiä tunteita miehiä kohtaan. Toisaalta mä sain myös ymmärrystä asiaan eräältä naispuoliselta ystävältäni. Parempi pitää miehet ja kaverit erillään, jotta ei aiheuttaisi toiselle pahaa mieltä. Helpotti suuresti, kun löytyi samankaltainen ajattelija.

Mä kävin läpi suuren toipumisprosessin mun ensirakkautta kohtaan. Ei ollut mikään helppo homma ja koska sain huomata sen, että kun kerran rakastuu kunnolla, niin rakastaa vielä pitkään. Rakastumisesta tulikin täyteen lopulta vuosi (3.11.). Tunteet siinä oli usein pinnalla ja montaa kyyneltä siinä menetettiin. Mä saan kiittää kuitenkin suuresta tuesta mun erästä miespuolista ystävää ja omaa äitiäni, joka totesi, että menee ehkäpä vuosia ennen kuin toivun ja se tulisi vaatimaan kuulemma uutta suhdetta. Mä päätin siis olla turhaan tukahduttamatta mun todellisia tunteita, sillä siitä hommasta ei ollut mitään hyötyä. :/ Me puhuttiin tämän miehen kanssa syksyllä monesti, mutta kuitenkin todella harvoin.